Satu Ristilä (Seksuaaliterapeutti)

Seksuaaliterapeutti, seksuaalineuvoja, sosionomi AMK, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, kognitiivinen lyhytterapeuttiopiskelija

-Jokaisella on oikeus omannäköiseen seksuaalisuuteen-

Opi ymmärtämään, millaisia haasteita elämäntilanne ja erityispiirteet aiheuttavat seksuaalisuuden saralla ja tee niistä voimavara.

Seksuaalisuus on osa jokaisen
ihmisen ihmisyyttä syntymästä kuolemaan saakka. Varsinkin erityisen tuen
tarpeisilla seksuaalisuus jää usein kaiken alle tai saa monelle aikaan
kokemuksen, etten ole riittävän normaali.

Ajatteletko joskus esimerkiksi seuraavasti:

Tämä mun neuroepätyypillisyys on perseestä, miksen voi olla niin kuin muut ja saada suhdetta siten toimimaan?”

”Haluaisin kovasti löytää ihmisen, joka tukee kehitysvammaista lastani seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Nyt koen olevani ihan yksin.”

”Tuntuu, etten jotenkin mahdu ulkoa asetettuun rooliin enkä oikein tiedä, kuka olen.”

Seksuaalisuuteen liittyvät pohdinnat luovat herkästi yksinäisyyden kokemusta ja ahdistusta, toisinaan jopa häpeää, sillä oman seksuaalisuuden ilmentäminen suhteessa ulkoisiin odotuksiin voi aikaansaada kokemuksen, että on rikki tai vääränlainen. Samoin neuromoninaisuuden, vamman sekä kehitysvamman vaikutukset seksuaalisuuteen jätetään usein yhteiskunnallisessa puheessa ulkopuolelle, joka voi aikaansaada kokemuksen, ettei apua ja tukea olisi saatavilla.

Minä autan erityisesti neuroepätyypillisiä ja erityisen tuen tarpeisia kaikissa seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tarjoan sinulle turvallisen tilan kysyä ja pohtia omaa seksuaalisuutta, parisuhdetta sekä aiheeseen liittyviä kysymyksiä kanssani. Tarvittaessa palvelen selkokielellä, käytän kommunikaatiota tukevia kortteja tai avustan seksissä, jos sitä toivotaan.

Jos tunnun sinusta oikealta ihmiseltä, niin varaa aika ja avarretaan maailmaasi. 🤎

MINÄ OLEN OIKEA SEKSOLOGI SINULLE, JOS

Minä olen oikea seksologi sinulle, jos

  • Kaipaat rehellistä ja suoraa, mutta samalla sensitiivistä ihmistä puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä
  • Sinulle luo turvaa ajatus etukäteen mietityistä käynneistä ja tapaamisen kulun järjestämisestä tarpeita vastaavaksi
  • Ratkaisukeskeinen työote tuntuu siltä, mitä tarvitset
  • Haluat suorapuheisen, mutta lempeän kohtaamisen, joka ottaa myös parikäynneillä molemmat osapuolet huomioon.
  • Tulosyysi voi olla esimerkiksi seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiin liittyvät kysymykset, neurokirjoon ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset kuten autismikirjo ja seksuaalisuus tai adhd ja seksuaalisuus ja niiden vaikutukset esimerkiksi parisuhteeseen tai suhteen luomiseen, kehitysvammaan ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset sekä sairastumiseen ja vammautumiseen sekä seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset, avusteinen seksi

Voit saapua vastaanotolleni yksin tai yhdessä kumppanisi kanssa myös muidenkin teemojen äärellä, jos tunnun sinulle oikealta ihmiseltä.

YHTEISEN TYÖSKENTELYMME JÄLKEEN

  • Olet saanut rauhassa etsiä sanoja omalle kokemuksellesi
  • Häpeän ja ahdistuksen seitti ei tunnu enää läpäisemättömältä
  • Ymmärrät paremmin, mitä sinussa tai kumppanissa tapahtuu ja olet löytänyt kaivatun yhteyden takaisin
  • Olet saanut vastauksia seksuaalisuuteesi liittyen ja työkaluja ihmissuhteidesi ylläpitoon

30 -vuotinen työkokemustaipaleeni kehitysvammaisten, vammaisten sekä neuroepätyypillisten parissa on tuonut minulle ulottuvuuksia ymmärtää maailmaa vähemmistöjen silmin. Edelleen liian moni erityistä tukea tarvitseva jää kysymystensä kanssa yksin – mutta minun kanssani ei tarvitse.  Lyhytterapeuttinen osaamiseni tarjoaa mahdollisuuden työskennellä niin parien kuin yksilöidenkin kanssa.

Tarjoan sinulle empaattisen ja iloisen kohtaamisen joko etänä, toivomassasi paikassa Tampereen alueella tai Tammelan torin laidalla Tampereella.

HINTANI

90 € / 60min (Yksilökäynti)

125€ / 90min (Pari-/moniskuntakäynti)

Pakettihintani* yksilöasiakkaille: 

3x 60min 260€  / 5x 60min 425€ / 10x 60min 830€

Pakettihintani* pari-/moniskunnille: 

3x 90min 366€  / 5x 90min 599€ / 10x 90min 1150€

Hinnat sisältävät alv 25,5%.

*Voimme aina yhdessä pohtia, sopisiko paketti juuri sinulle/teille. Maksua ei palauteta, mutta ehtoa työskentelyn ajalliselle kestolle ei ole. 

Voit maksaa yhden käynnin kerralla tai ostaa ajanvarauskalenterin kautta suoraan sarjakortin. Sarjakortin oston jälkeen saat sähköpostiisi koodit, millä pääset ohittamaan maksun varausvaiheessa. Sarjakortit löytyvät ajanvarauskalenterin “Sarjakortit” -välilehdeltä. Tarjoamme aina ensimmäiselle käynnille Rahat takaisin -takuun.

Neuvojasi:

Hei olen Satu, 48 -vuotias elämää positiivisesta kehyksestä läpi tarkasteleva äiti-ihminen, joka on täysin hurahtanut seksologian tuomiin mahdollisuuksiin. Haluan auttaa ihmisiä toteuttamaan seksuaalisuutta ja seksiä omannäköisellään tavalla ja koen, että erityisryhmät jäävät usein pohdintojensa kanssa kovin yksin. Suomessa ei myöskään ole montaa ihmistä lisäkseni, jotka avustaisivat seksissä. Kohtaan aina asiakkaat joustavasti ja autan heitä parhaalla katsomallani tavalla. Haluan muuttaa osaltani maailmaa siten, että jokaisen ihmisen seksuaalioikeudet toteutuvat. Palaudun itse liikkumalla ja luonnossa – vahvistan energiaa, jonka myös lopulta tuon sinun luokse.

Ajattelen, että ongelma ei ole erityisyys vaan ympäristö, joka luo esteitä.

Jäikö jokin askarruttamaan?

Etkö löydä sinulle sopivaa aikaa tai pohditko, olenko juuri sinulle/teille sopiva neuvoja, pian valmistuva terapeutti? Laita minulle viestiä alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta – vastaan sinulle muutaman arkipäivän kuluessa.

Ajanvarauksen jälkeen saat tarkemmat liittymistiedot etätapaamiseen. Jos haluat että tulen kotiisi tai sinulle tärkeään paikkaan, kirjoita se ajanvaraukseen ”lisätietoja” -kohtaan tai laita minulle viestiä oheisella lomakkeella. Maksu käynnille tapahtuu ajanvarauksen yhteydessä. Voit myös ohittaa maksun sarjakortin koodin avulla. Maksuvälittäjänä toimii luotettava Stripe. Tapaamiset tapahtuvat tietoturvallisen doxy.me -palvelun kautta eikä tapaamisista tule kirjauksia Kantaan tai muuhun sähköiseen kirjanpitojärjestelmään.

SELKOKIELELLÄ:

SATU RISTILÄ (SEKSUAALINEUVOJA)

Satu on seksuaalineuvoja, sosionomi AMK, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, kognitiivinen lyhytterapeuttiopiskelija, ja seksuaaliterapeuttiopiskelija

– Saa oikeita vastauksia seksiin –

Autan sinua löytämään vastauksia seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin. Minä vastaan kaikkiin kysymyksiisi ja avustan tarvittaessa seksissä.

Seksuaalisuus kuuluu kaikille

Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä vauvasta vaariin. Kehitysvammaisella tai vaikeasti neurokirjolla olevalla voi olla vaikea löytää apua seksiin
liittyvissä kysymyksissä. Minä teen työkseni juuri tätä – autan erityisesti kehitysvammaisia ja vaikeasti neurokirjolla eläviä ihmisiä seksuaalisuuden
asioissa.

Esimerkkejä kysymyksistä

”Tykkään katsoa tyttöjen välistä pornoa. Olenko homo?”

”Luulen, että penikseni on liian kova. Voinko satuttaa naista yhdynnässä?”

”Mulle on sanottu, etten voi koskaan olla parisuhteessa, kun olen autisti. Se tuntuu pahalta.”

Seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat normaaleja. Minä vastaan kysymyksiin selkokielellä ja autan ymmärtämään aihetta paremmin. Minulla on kokemusta kehitysvamma-alalta ja käytän esimerkiksi Selkoseksin selkokielisiä kuvia. Tarvittaessa voin myös avustaa seksissä kotikäynnillä.

Ajanvaraus
Voit varata ajan etätapaamiseen. Jos haluat, että tulen kotiin, kirjoita se lisätieto -kohtaan.

Voit tulla vastaanotolleni, jos

  • Sinulla on mitä tahansa seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä
    kysymyksiä
  • Olet kirjolla tai kehitysvammainen ja mietit mitä tahansa seksiin ja
    seksuaalisuuteen liittyvää
  • Etsit ihmistä, joka voi avustaa seksissä
  • Sinulla on tyttö- tai poikaystävä ja haluat jutella siitä jonkun
    kanssa
  • Haluat aloittaa seksin, muttet tiedä, miten

Voit varata ajan etävastaanotolle
Tampereen alueella voin tulla kotiisi, asuntolaan tai vaikka siskon luo.

Käyntien jälkeen

  • Tiedät tarkemmin, mitä seksuaalisuus ja seksi on
  • Olet saanut puhua jollekin kaikesta
  • Olet saanut vastauksia seksiin, parisuhteeseen tai esimerkiksi
    itsetyydytykseen liittyviin kysymyksiin
  • Olen tarvittaessa ohjannut sinua seksin tekemisessä tai ohjannut
    ohjaajaasi seksin avustamisessa

Voit tulla yksin tai esimerkiksi tyttö- tai poikaystävän kanssa.

Ajanvaraus ja hinnat
Voit varata ajan yksin (60 minuuttia) tai jonkun muun kanssa (90 minuuttia). Käynti maksetaan varauksen yhteydessä.

Hinnat

  • 60 minuuttia: 75€
  • 90 minuuttia: 120€
  • Pakettihinnat jos tulet yksin: 3×60 min 219 €, 5×60 min 355€, 10×60 min 670€
  • Pakettihinnat jos tulet tyttö- tai poikaystävän kanssa: 3x90min 354€, 5x90min 575€, 10x90min 1100€. 

Pakettia ei ole pakko ottaa.

Jos tulen kotiisi, maksat lisäksi 0,57 € per kilometri matkakuluja. Hinnat sisältävät alv 25,5 %.

Jos mietit, osaanko auttaa sinua, voit laittaa minulle viestiä ylempänä olevalla yhteydenottolomakkeella.

Maksu ja yhteydenotto
Kun varaat ajan, maksat samalla käynnin. Jos haluat, että tulen kotiin, kirjoita se ajanvarauksen yhteydessä ”lisätiedot” -kohtaan. Jos tapaamme etänä, saat sähköpostiin viestin ja ohjeet ajanvarauksen jälkeen. 

Kuka on Satu?

Olen Satu, 48-vuotias. Olen empaattinen ja positiivinen. Vapaa-ajallani luen
paljon, liikun ja tapaan ystäviä. Olen rehellinen ja ystävällinen.

Ajattelen, että ongelma ei ole vammaisuus vaan ympäristö, joka luo esteitä.

Liity postituslistalle

Haluaisitko saada vinkkejä arkeen ja nautintoon? Kuulla, mitä Amorinilla tapahtuu ja miten edistää seksuaaliterveyttäsi? Jos haluat tietää ensimmäisten joukossa ajantasaiset asiat, tarjoukset ja oivaltaa uutta, niin liity uutiskirjeemme tilaajaksi!