Olen Susanna, 35 -vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii toisten auttamiselle. Olen perustanut yrityksen muutama vuosi sen jälkeen, kun olin tehnyt toiminimellä seksuaalineuvontaa ja -terapiaa. Huomasin, miten epäreilua on, jos asiakas löytää googlesta ainoastaan sen terapeutin, joka nousee hakukoneissa esiin. Alallamme on valtavasti upeita ihmisiä ja osaamista, joka jää sen alle, ettei aikaa tai osaamista markkinointiin ole. Halusin perustaa tiimin, joka ei kilpaile toisiaan vastaan ja toisaalta asiakkaiden olisi helpompi löytää juuri itselleen sopiva seksuaaliterapeutti. Tästä Amorin sai tällaisenaan vuonna 2024 alkunsa.
Olen innovatiivinen ja luova, inhimillinen johtaja. Vaikka koulutukseltani olen terapeutti, en koe sitä asiakkaiden kanssa vuorovaikutuksessa enää olevani - ja siksi en terapiaa enää tarjoa. Silti kohtaan, valmennan, ohjaan ja tuen. Hyödynnän kaikkea aiempaa osaamistani kaikessa, mitä teen.
Haluan osaltani olla muuttamassa maailmaa, tuoda seksologian helposti lähestyttäväksi ja normaaliksi osaksi arkea. Ilman pikkutuhmaa huumoria. Siksi meiltä löytyy myös verkkokauppa ja koulutan paljon seksin ja nautinnon välineistä myös terveydenhuoltoalan ammattilaisia. Nyt uutena tuotteena meillä on tullut terapeuttiset kortit neljään yleisempään ongelmaan, miksi seksuaaliterapiaan hakeudutaan. Näitä olen erityisen ylpeä.
Olen urani aikana puhunut häissä hääparille rakkaudesta, kirjoittanut useita asiantuntija-artikkeleita ei tahoille, perustanut ja kehittänyt Amorin Oy:stä sen, mitä se on tänään ja johtanut yritystä sen ainoana työntekijänä ja osakkaana vuodesta 2024. Kehityn ja kasvan joka päivä - ja rakastan sitä.
Omaan historiaani peilaten uskallan sanoa, että sanoo sinulla kuka tahansa mitä tahansa - sinusta on mihin vain.