LÖYDÄ. LUOTA. NAUTI.

Mitä seksuaalinen nautinto on?

Aikuisen seksuaalisuus ja nautinto koostuu useista eri asioista. Tässä kohtaa lienee hyvä muistuttaa, että seksuaalisuus on eri asia kuin seksi ja seksuaalisuus itsessään koostuu kokonaisuudesta – siitä mitä olemme, miten käyttäydymme suhteessa itseemme ja muihin, millä tavoin pukeudumme ja ilmennämme itseämme. Seksi sen sijaan on jotain mitä teemme.

Aikuisen seksuaalisuuteen kuuluu toisille hyvinkin keskeisenä osana seksi (tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, ettei seksi ole kaikille merkityksellistä ja tämäkin on täysin ok). Se millä tavoin kukin nauttii seksistä on yksilöllistä. Oikeaa ja väärää tapaa seksistä nauttimiselle ei ole silloin, kun se tapahtuu itsen ja muiden sekä lain sallimissa rajoissa. Seksuaalinen nautinto on siis jotain, mihin ei ole antaa suoranaisesti oikeaa vastausta. Se on kuitenkin asia, jonka tulisi olla keskeisessä roolissa seksissä. Kun seksistä ei nauti, se muuttuu helposti rutinoituneeksi, suorituskeskeiseksi tai pahimmillaan tekee jopa kipeää. Tällöin tulee myös herkästi rikottua omia rajojaan.

Miten sinä kuvailisit omaa seksuaalista nautintoasi? Onko se sitä, kun olet hetkessä täysin läsnä? Vai sitä, kun katsot pornoa tai fantasioit? Onko se kipua vai sensitiivistä ja hellää rakastelua? Kuuluuko siihen käsiseksi, suuseksi tai seksilelut? Entä koostuuko sinun seksuaalinen nautintosi sooloseksistä (eli itsetyydytyksestä), yhteisesti tehdystä seksistä tai molemmista? Vai onko seksuaalinen nautinto sinulle kenties hierontaa? Halailua? Vai koetko nauttivasi seksistä ainoastaan silloin, kun pääset toteuttamaan BDSM -sessiota maksullisen dominan kanssa?

Niinkuin ehkä huomaat, seksuaalinen nautinto merkitsee jokaiselle eri asioita. Sen voisi kuitenkin tiivistää seuraavasti: Seksuaalinen nautinto on sitä, kun saat heittäytyä hetkeen miettimättä mitä muut ajattelee, miltä kehosi näyttää tai mistäköhän muut pitää. Se on kykyä löytää ydin siitä hetkestä ja mikä tuntuu juuri silloin hyvältä niin henkisellä ja/tai fyysisellä tasolla. Kykyä nauttia oman sekä mahdollisesti muiden keho(i)sta. Seksuaalinen nautinto on alati muuttuvaa ja kehittyvää, mutta tärkeintä siinä on uskallus ja halu toteuttaa juuri niitä asioita mistä itse pitää ja sanoittaa ne mahdolliselle kumppan(e)ille ääneen.

Tämän vuoden maailman seksuaaliterveyspäivää vietetään 4.9.2022 ja sen teemana on Puhutaan nautinnosta! Voit lukea lisää seksuaalisen nautinnon julistuksesta täältä .

Seksuaalisesta nautinnosta on myös alati mahdollisuus oppia. Seuraava Nautinnon äärelle -verkkovalmennus starttaa myös pian. Jos haluat siis oppia lisää seksuaalisesta nautinnosta ja itsestäsi, niin liity mukaan jo nyt täällä.

Myös useimmat asiantuntijamme auttavat sinua halutessasi tutkimaan omaa seksuaalista nautintoasi. Suurinosa seksuaalineuvojista sekä -terapeuteistamme pitävät yksityistä vastaanottoa, jossa pääset keskustelemaan ja pohtimaan sitä, mistä juuri sinun seksuaalinen nautintosi voisi koostua.

Artikkelin on kirjoittanut seksuaaliterapeutti ja kätilö Susanna Alhonkoski

Jaa kirjoitus

Muita blogikirjoituksia

Mitä on seksuaalisuus?

Mitä seksuaalisuus edes tarkoittaa? -on kysymys, johon me seksologit aika ajoin törmäämme. Yksi iso ennakkoajatus usein on, että seksuaalisuus olisi yhtä kuin seksi ja me

Lue lisää »