Seksuaalikasvatus on jokaisen ihmisen oikeus.

Huhhei millainen kohu on syntynyt, kun Respektiä -kirjan (Gummerus 2019) sisältö tuli päivänvaloon. Kirja, joka kantaa nimeä ”seksikirja pojille” on suunnattu yläasteikäisille pojille ja olemassaolollaan se on nyt aiheuttanut päiviä kestävän kohun, jota on ruodittu useissa medioissa. Kohun myötä kirjasta on tuotu julki kaikki sen huonot puolet ja hurjimmat kohdat, jotka kieltämättä irroitettuna koko kirjan muusta sisällöstä tuntuu varmasti monista ”sairaalta, pimeältä ja oksettavalta”, niin kuin joku oli asiaa X:ssä kommentoinut. Respektiä -seksikirja pojille on julkaistu jo vuonna 2019 ja siitä on pian uusi painos tulossa, mutta jotenkin vasta nyt sosiaalisessa mediassa herättiin tällaisen kirjan olemassaoloon.

Lienee tärkeää kertoa muutama fakta yleisesti seksuaalikasvatukseen ja miesten/poikien seksuaalisuuteen liittyen. Ennen kuin nostatat tunteita teeman äärellä ja perustat mielipiteesi noihin muutamaan irroitettuun kohtaan kirjasta, niin hengitä.🤎

Kautta aikain nuoret ovat jääneet vaille riittävää seksuaalikasvatusta. Vaikka seksuaalikasvatukseen kiinnitetään tänä päivänä jo huomattavasti paremmin huomiota ja seksuaalikasvatus on monipuolisempaa, on meillä valtava määrä aikuisia, jota tuo riittävä seksuaalikasvatus ei ole tavoittanut. Siksi on ymmärrettävää, että kirja herättää voimakkaita tunteita – tuntuuhan seksistä puhuminen ja varsinkin hyvin suora puhe siitä itselle vieraalta. Nuortenkin kohdalla oikean tiedon hakeminen jää alitettavan usein edelleen nuoren itsensä harteille eikä ole poikkeuksellista, että seksuaalineuvonta tai terapiavastaanotolla istuu alle 18 -vuotias, joka kaipaa tietoa seksuaalisuudesta ja seksistä ja joka kokee, ettei riittävää tietoa ole muualta saanut. Pahimmillaan, koska riittävää seksuaalikasvatusta ei ole saatavilla, seksiin liittyvät opit opitaan joko pornosta tai kavereiden keskuudesta huumorin kautta. Huumori, joka voi toisinaan olla hätähuuto sille, että kaipaa oikeaa tietoa, mutta en tiedä, miten asiasta asiallisesti kysyä.

Seksuaalikasvatuksellisestikin tiedetään, että tietoa pitäisi tarjota yhtä ikätasoa alempana, kuin asia on ajankohtainen. Esimerkiksi tytöille puhutaan kuukautisista jo ennen, kuin kuukautiset alkavat ja yhdynnästä ennen, kuin yhdynnät ovat ajankohtaisia. Kirja on suunnattu yläasteikäiselle nuorelle, joka on jo riittävän vanha tarkastelemaan kriittisesti kirjan sisältöä ja ottamaan sieltä omakseen sen tiedon, mihin on itse valmis ja mitä omaan elämäänsä kaipaa. Nykytutkimuksen valossa jo 9 -vuotias törmää ensimmäistä kertaa pornoon, joten opas, joka tarjoaa oikeaa tietoa ei vahingoita nuorta – päinvastoin.

Hämmennys kirjan äärellä on toki ymmärrettävää, mutta herkästi reagoimme voimakkaasti siihen, mitä kuulemme ja millaisia oletuksia tuon riittämättömän tiedon varassa luomme – ja tässä kohtaa kuulimme valitettavasti vain sen, mikä kontekstista irroitettuna tuntuu seksiin kannustamiselta liian aikaisin ja pienen pojan seksuaalisuuden häpäisemiseltä.

Kirjan kohuotsikoista huolimatta se sisältää valtavasti hyvää tietoa nautinnosta, suostumuksesta, omasta kehosta ja yleisesti siitä, mitä seksuaalisuus ja seksi voi olla. Sen sisältö on kattavaa ja monipuolista sekä äärettömän tärkeää. Tokihan kirjan tekstit vaativat varmasti monilta osin päivittämistä ja muistelen, että kirjan teksti on hyvin heteronormatiivinen ja maskuliininen, mutta silti sen tieto on arvokasta jokaiselle pojalle – jokaiselle, joka kamppailee oman seksuaalisuutensa kanssa ja miettii, mikä on oikein ja tavanomaista sekä pahimmillaan jää kaikkien kysymysten kanssa aivan yksin.

Seksuaaliterapiassa usein myös nähdään se, mitä on, kun seksuaalikasvatusta ei ole riittävästi saatu. Suuri määrä seksuaaliterapiaan hakeutuneista asiakkaista on miehiä. Miehet eivät puhu keskenään seksistä ja jos puhuvat, sillä vain rehvastellaan. Seksistä ja miehen seksuaalisuudesta ei juuri tiedetä ja tämä aiheuttaa herkästi sen, että monen asian kanssa koetaan olevan yksin ja vääränlaisia. Häpeä oman seksuaalisuuden äärellä on suurta. Sen vuoksi monet 40+ miehet ohjaamme seksuaaliterapiassa ja -neuvonnassa tämän kirjan pariin, sillä moni on jäänyt vaille juuri sitä tietoa, mitä kirja tarjoaa. Lähes poikkeuksetta palaute on ollut sama: “Voi kun tällainen opus olisi ollut saatavissa silloin, kun olin nuori. Moni ahdistus ja epävarmuus olisi jäänyt kokematta.”

Pojilla, miehillä ja aivan jokaisella ihmisellä sukupuolesta riippumatta on oikeus oikeaan tietoon seksuaalisuuden teeman äärellä. Kun tietoa ei ole saatavilla, jäädään usein yksin – ja mitä enemmän ollaan yksin, sitä suurempi mörkö seksuaalisuudesta kasvaa.

Korostan vielä, että ymmärrän hyvin kirjan aiheuttaman kohun. Sen kieli tuntuu rajulta ja sisältö likaiselta. On hassua, miten moni nainen on kommentoinut kirjan sisältöä likaiseksi, vaikka heillä ei ole edes omakohtaista kokemusta sen tarpeellisuudesta – miten voisikaan olla? Lopulta kirjan kieli on suunnattu kuitenkin juuri sille teini-ikäiselle pojalle, joka kirjaa lukee ja sisältö on sitä, mitä moni ihminen janoaa. Informaatiota aiheesta, joka on edelleen puhumaton ja tabu.

On tärkeä muistaa, että jokainen nuori kehittyy eri tahtiin. Jokainen 13 -vuotias ei ehkä ole valmis vielä kirjaa lukemaan, mutta mitä jos antaisimme nuoren itse päättää, haluaako hän lukea kirjan vai ei. Eihän se, että asioista tietää tarkoita, että asioita itse kokeilee. Haavoittuvaisinta on, jos ei tiedä.

Ja sinulle, joka luet tätä tekstiä – suosittelen tutustumaan Respektiä kirjaan sekä muuhun kirjallisuuteen, joka käsittelee seksuaalisuutta, seksiä, ihmissuhteita. Pohtimaan, mitä kirjat herättää. Ja pysähtymään niihin mahdollisiin voimakkaisiin tunteisiin – miksi tämä tuntuu itsestä niin vaikealta?

Ja muista – seksuaalisuuden teeman äärellä ei koskaan tarvitse jäädä yksin. Jos mikä tahansa pohdituttaa tai askarruttaa, olet aina tullut seksuaalineuvontaan ja seksuaaliterapiaan kysymään, pohtimaan, oivaltamaan. Puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja niillä termein, kuin itse haluat.🤎 Voit varata oman aikasi upeille ammattilaisillemme täältä.

Väestöliiton maksuton Poikien puhelin vastaa myös kaikkiin seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin ja on tarkoitettu alle 20 -vuotiaille ja Joonas Pesonen julkaisee pian kirjan miesten seksuaalisuudesta. Tietoa siis on, vaikka edelleen miesten ja poikien seksuaalisuuteen liittyvä kirjallisuus on valitettavasti vähemmistössä.

Seksuaalisuus on meissä jokaisessa läsnä, kohtuiästä kuolemaan asti. Myös seksuaaliterveyden maailmanjärjestö (WAS) on julistanut, että on jokaisen oikeus saada oikeaa tietoa siihen liittyen. Kunnioitetaan sitä.🤎

Tekstin on kirjoittanut erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), sairaanhoitaja-kätilö ja Amorinin toimitusjohtaja Susanna Alhonkoski

Mahdolliset yhteydenotot: susanna.alhonkoski@amorin.fi

Jaa kirjoitus

Liity postituslistalle

Haluaisitko saada vinkkejä arkeen ja nautintoon? Kuulla, mitä Amorinilla tapahtuu ja miten edistää seksuaaliterveyttäsi? Jos haluat tietää ensimmäisten joukossa ajantasaiset asiat, tarjoukset ja oivaltaa uutta, niin liity uutiskirjeemme tilaajaksi!